Uneni oli kolmiosainen. Uni alkoi siitä, kun olin vessassa pesuilla. Kuulin ääniä eteisestä, kuin joku yrittäisi avata ovea. Hetken ajattelin, että työmiehet vain rappukäytävässä kolistelevat (tosielämässä talossani tehdään tällä hetkellä remonttia). Nopeasti tajusin kuitenkin, että joku oli oikeasti tullut eteiseen ja oli juuri kävelemässä vessa ohi toiseen huoneeseen. Pidin kädellä ovesta kiinni, ettei se avaudu paljastaen minun olevan siellä, samalla kun kurkin ovenraosta. Näin hahmon kulkevan edestakaisin. Sen hävitessä näkyvistä, kuulin jääkaapinoven avautuvan.

Tunsin olevani jumissa. En tiennyt, mitä mies etsi ja olisiko tulossa tarkistamaan onko joku vessassa. Olin mahdollisimman hiljaa ja samalla liu’utin oven salpaa paikoilleen. Heti kun olin saanut oven lukkoon, mies lähti.

Lähdin töihin. Teimme jonkinlaisia hanttihommia pihalla pienessä ryhmässä. Kuopsutimme puistonpensaiden multaa, korjasimme jotain aidantapaista, pystytimme myyntikojun yms. Työhöni oli kahdeksan vuoden sitoutuminen. Yksi ryhmästämme oli nuori ulkomaalainen tyttö. Tämä oli hänen ensimmäinen työpaikkansa.

Eräs ryhmämme mies yritti kertoa jotain tarinaa tytölle. Tajusin, että miehen on täytynyt olla alun perin saksalainen, sillä puhui tytölle saksaa. Tyttö ei kuitenkaan ymmärtänyt, joten mies vaihtoi kieltä joksikin toiseksi. Mies oli töissä viimeistä päivää omasta kahdeksasta vuodestaan ja oli seuraavana päivänä siirtymässä muualle. Näin sopimuksenkirjoitustilanteen. Sopimus oli kahdeksaksi vuodeksi.

Palasin kotiin. Mieheni oli kuolemassa. Kotiini oli kerääntynyt paljon ihmisiä. Sukulaisia, ystäviä ja ehkä hoitohenkilökuntaa.

Mieheni oli vanha ja kuivahtanut. Ihmiset kyselivät häneltä jatkuvasti vointiaan. Hän ei kuullut muiden puhetta, vain minun. Ei ollut kyse siitä, että hän olisi ollut huonokuuloinen, vaan hän ei halunnut kuulla eikä nähdä muuta kuin minut. Hän hymyili minulle jatkuvasti silmillään.

Kannoin mieheni sylissäni suihkutuolille istumaan, hän oli kovin hauras ja kevyt. Pyyhin hänen kasvojaan ja vartaloaan kosteilla pyyhkeillä. Rakastin häntä koko sydämestäni ja sattui niin paljon, kun tiesin hänen kohta kuolevan. Kannoin miehen takaisin vuoteelle ja jäin viereen istumaan. Koko loppu-unen ajan rakkaus sisälläni vain kasvoi, mutta samalla tilaa otti myös suru kohta tapahtuvasta menetyksestä. 

Luvun kahdeksan sanotaan kuvastavan unessa positiivisuutta ja ystävällisyyttä. Itse olen kuitenkin ymmärrän kahdeksikon symboliksi jatkuvuudesta (vrt. äärettömyyden kellallaan oleva kahdeksikko). Vaikka jokin loppuu, ei mikään kuitenkaan koskaan täysin lopu. Vain jatkuu eri tavalla. 

Olen yrittämässä muuttaa erästä asiaa elämässäni, ajattelutavassani. Yhden elämän osa-alueen ajattelutavan muuttamisen onnistuminen toki pelottaa. Tuo "pelko" esiintyy unessa tuntemattomana hahmona, jonka tarkoitusperästä tai tekemisistä ei saa täyttä selvyyttä. En haluaisi olla vielä valmis kohtaamaan uutta ja tuntematonta ja "lukitsen itseni vessaan".  

Samalla kuitenkin jo hyvästelen vanhaa "miestäni", jonka on jo aika mennä. Kun jossain elämäntilanteessa on ollut koko ikänsä sama toimintatyyli, on siitä luopuminen hyvin surumielistä ja haikeaa. Vain minä pystyn tekemään muutoksen, jota unessa kuvastaa mieheni kommunikointi vain minun kanssani. Ja vain minä olen vastuussa siitä, että muutos tapahtuu, jota kuvastaa se, ettei kukaan muu paikalla oleva oikeastaan osallistunut mitenkään tehtäviin asioihin.