”Äite, miksi minä näin tämän unen taas uudelleen?”, muistan kysyneeni ala-asteikäisenä. Takana oli jälleen kaunis, mutta jollain tapaa ahdistava uni lelukaupan ylösalaisin kasvavista kuusista, joiden jykevää runkoa kiipeämällä pääsi satumetsään. Siellä puoliksi ihmishahmoinen Mikki Hiiri taisteli avullani lohikäärmeen kanssa. Pahan taltutettuamme (emme tappaneet, vaan pompautimme joustavalta mättäältä avaruuteen (?)), pidimme voitonjuhlat ja takaisin kotiin kävellessäni päädyin kuitenkin jälleen lelukauppaan.

Lapsuuden unia ei kovin montaa ole muistissa, mutta tämä uni toistui niin monta kertaa, että se pysyy iäti mukanani. Näin unen useamman kerran vuodessa, monen vuoden ajan. Vasta kun kävimme äiten kanssa läpi unen mahdollisia tulkintoja, uni hellitti. 

Olen tunnemaailmaltani hieman hidas ja useimmiten tiedän vasta useamman päivän päästä, mitä mieltä oikeasti olen jostain arjen rutiineja rikkovasta asiasta. Joskus vasta unien kautta ymmärrän jonkin asian painavan mieltäni. Alitajunta puskee unissa esiin asioita, joita tietoisuus ei vielä ole ymmärtänyt ottaa käsittelyyn. Mutta ettei tästäkään tehtäisi liian helppoa, kietoo alitajunta tunteet hankalaan symbolikieleen ja hassuihin tarinoihin.