Unessa oli kuultavanvalkoisia, solakoita työmiehiä. Miehet olivat pääosin puhumattomia ja kun hiljaisella ja rauhallisella äänellä puhuivat (keskenään), kuulosti puhe siansaksalta. Minulle kerrottiin, että ovat keskenään yhteydessä, eivätkä oikeastaan tarvitse kieltä, mutta muiden ihmisten puheista matkineet äänteitä. He halusivat sulautua jollain tavalla joukkoon ja kun ihmisillä on tapana puhua, niin tekivät hekin joskus niin, toisten ihmisten läsnä ollessa.

Työmiehet rakensivat kaupunkia, joka oli outo yhdistelmä keskiaikaista linna-aluetta, isoa puutaloa, laivaa ja ostoskeskusta. Ihmisten vaatetus vaihtui sen mukaan, missä kaupunginosassa kuljettiin. Tummanharmaan rappauksen peittämässä linnaosassa, jossa oli valtavia holvisaleja ja -käytäviä, ihmiset olivat pukeutuneet keskiaikaiseen tyyliin. Siirryttäessä laivaan tai ostoskeskukseen (ei ollut kovin iso, pääosin ostoskäytäviä), vaatteet muuttuivat nykypäiväisiksi. Puutalossa (koti?) ollessa vaatetus oli kulahtanutta, mutta kotoista. Vaatteiden vaihtuminen paikan mukaan oli aivan normaalia. Kuulaat työmiehet pysyivät samannäköisinä joka paikassa.

Kaupungin yhteisö oli valmistautumassa kuninkaallisiin häihin, jossa kuningatar oli valinnut itselleen yhteisönkin hyväksymän parin. Häävalmistelut olivat aistittavissa joka paikassa, mutta pääosin ihmiset olivat keskittyneet omiin puuhiinsa. Itse kuuluin orpolaumaan (todennäköisesti), olimme piikoja/apulaisia. Meitä ”kaitsi” vanhempi, ihan lempeänoloinen nainen, joka jakoi tehtäviä.

Minun oli vaikea löytää mistään rauhallista paikkaa, omaa rauhaa, jotta olisin päässyt pesemään hampaani. Etsin pitkään hammastahnaa. Lopulta sain tahnaa tuolta kaitsijaltamme. Yksi parhaiten unesta mieleen jäänyt asia oli, kuinka tarkasti emäntä mittasi tahnanökäreen hammasharjaani.

Lähimmäksi omaa rauhaa pääsin puutalossa, kun lukitsin itseni hetkeksi pieneen huoneeseen. Silloinkin joku olisi halunnut tulla hakemaan sieltä jotain, mutta en hetkeen päästänyt.

Häät eivät menneet ihan suunnitellusti. Heti vihkimisen jälkeen uusi kuningas viilsi kuningattaren kaulan auki. Naisen ruumis kaatui muutaman askeleen päähän, jonka jälkeen miehen viereen siirtyi toinen nainen ja uusi vihkiminen alkoi nyt heidän kesken.

Aloimme paeta. Meitä ohjeistettiin keräämään tärkeimmät tavaramme mukaan. Juoksimme pitkin ostoskeskuksen käytävää keskiaikaisissa vaatteissa (nyt eivät vaatteet vaihtuneet). Edessäni juoksevan tytön tavarat putosivat ja levisivät pitkin käytävää ja autoin häntä keräämään ne. Ihmettelin mielessäni kovasti, miksi hän piti kultahiekkaa ja helmiä tärkeimpinä. Itselläni oli vain tummapuinen rasia.

Rakennus usein kuvastaa unennäkijää itseään. Tässä tapauksessa todennäköisesti koko kaupunki. Kaupungin kunnostus työmiesten toimesta muistuttelee minua kehoni kunnon ylläpitämisen tärkeydestä. Miehet työskentelivät usein kaupungin laidoilla (vaikka heitä näki kävelemässä kaupungissa tai käytävillä) jakoivat tietoisuuden ja puhuivat kaikille muille käsittämätöntä kieltä, joka sekin tukee ajatusta, että kaupunki kuvastaa kehoani. Keho kyllä lähettää alitajuntaan jotain signaaleja, mutta yleensä unet kuvastavat tunneasioita, vaikka kohde olisikin konkreettinen.

Vaatteiden vaihtuminen saattaa tarkentaa sitä, että kaupungin eri paikat kuvastavat eri ajatusmaailmoja. Linnassa, joka mahdollisesti on tunnemaailmani, olen nyt siivoamassa paikkoja, sillä vaatteeni olivat piikamaisimmat juuri siellä. Puutalo on selkeästi järkiajatusmaailma. Kauppakeskus/laiva todennäköisesti kaikki muu siltä väliltä.

Se, että en löytänyt rauhallista tilaa edes puutalossa, kuvastaa hyvin tämänhetkistä rauhattomuuden tunnetta ajatusmaailmassani. Haluaisin itsekin vähäksi aikaa rauhaan omilta ajatuksiltani.

Halu puhdistaa hampaat, kertoo tarpeestani puhdistaa ajatukseni ne vallanneista asioista. Kiellän itseltäni sen tahnan kontrolloinnilla ja sillä, että minulle ei anneta rauhallista hetkeä toimenpiteen suorittamiseen. Niin, onhan se niinkin, että kiusaavat asiat pitää vain pohtia loppuun, eikä yrittää niitä pestä pois kuin niitä ei olisi koskaan ollutkaan.

Kuningattaren kylmäverinen murha ja yhteisön välinpitämättömyys tätä tapahtumaa kohtaan (tuntui olevan kaikille ”ihan sama”, paitsi omalle piikaryhmälleni) on alitajuntani yritys nyt raa’alla kädellä selvittää minulle, että elämä jatkuu, halusin minä niin tai en. En kaiketi ole kuitenkaan valmis tätä hyväksymään vielä, sillä pakenin. Jokin aika sitten näin unen, jossa sydämiä ja sieluja pakattiin puurasioihin. Tässä unessa mukaani ottama taisi olla samaisia rasioita.