Mieltymykseni kauhuelokuviin ei aiheuta minulle painajaisia. Mutta tosielämän harmoniaa häiritsevät epämiellyttävyydet esiintyvät usein unissani esim. murhaajina, epäilyttävinä varjoina ja zombeina.

Viime yönä oli vaihteeksi zombien vuoro.

Jälkikäteen miettien, uni ei varsinaisesti ollut painajainen. Olin koko ajan varma tapahtumista. Tiesin, että zombiejoukko oli saapumassa. Tiesin, että meidän oli taisteltava vastaan. Tiesin, miten taistella vastaan.

Oikeastaan hykerryttää uniminän kekseliäisyys. Tein pommeja tavallisista kotoa löytyvistä aineista ja täytin suihkepulloja käsidesillä sekä aseistin ihmisiä takkasytyttimillä.

Zombeilla oli kauniit siniset, usvaiset silmät. Tämä selitti minulle enemmän tämänhetkisistä alitajunnan pohdinnoista enemmän kuin mikään muu unen elementti. En halunnut nähdä totuutta. En halunnut uskoa sitä, minkä alitajuntani jo tiesi. Unen taistelu oli taistelu oman tietoisuuden ylläpitämään valhetta vastaan.

Uni teki tehtävänsä, eivätkä silmäni ole enää niin usvaiset.