Unielokuvassa oli äiti viettämässä tyttärensä häitä. Uni muodostui väläyksistä juhlasta ja äidin muistoista.

Äiti oli nuoruudessaan ollut hienoilla kahvi-illallisilla. Pöydässä oli ollut leivoksia, joista äiti oli ottanut kaikkein upeimman. ”Että kehtasi sen ensimmäisenä ottaa!” 

Illallisilla järjestettiin jonkinlaiset arpajaiset, jonka äiti olisi voittanut, mutta ei löytänyt voittoon oikeuttavaa lipuketta käsilaukustaan. Ystävätär, joka oli ollut samoilla illallisilla, oli todennäköisesti vienyt lipukkeen kostoksi leivoksen ottamisesta. Tämä tilanne oli muuttanut äidin ja ystävättären suhtautumisen toisiinsa. Tapauksen jälkeen näkivät toisiaan, mutta ystävättären kateus ja äidin epäluulo lipukkeen viemisestä jatkuivat. Asiaa ei kuitenkaan koskaan otettu puheeksi. Näkemiset vähenivät ja muuttuivat erittäin muodollisiksi, eikä kumpikaan lopulta osannut sanoa toisilleen mitään, etteivät paljastaisi ajatuksiaan. Tapaamiset loppuivat ensin kokonaan ja äiti unohti arpajaistapauksen. Vuosien varrella olivat kuitenkin taas lähentyneet ystävättären kanssa.

Tyttären häissä äiti näki jonkun vieraan katseessa saman kateuden, jonka oli aikoinaan nähnyt ystävättärellään ja asia palasi hänen mieleensä. Äiti kertoi tarinan tyttärelleen opetuksena siitä, ettei asioita pidä salata, eikä yrittää unohtaa.

Kateus on ainakin tässä unessa ihan sitä samaa kuin tosielämässäkin. Kateus on sisältä syövää ja tyhjäksi jättävää. Alitajunta yrittää havahduttaa toisen muistolla (kun itsellä ei vuosia kalvavan kateuden seurauksista kokemusta ole) käsittelemään sen ja luopumaan siitä.

Arpalipuke saattaa kuvastaa menetettyä tilaisuutta, jonka lopputulos jo lähtökohdiltaan olisi ollut ”arpapeliä”