Matkustin bussilla katsomaan tuttuani. Kuulin, että hän oli tyttöystävänsä kanssa välillä kaukana kaupungista, retkeilemässä jossain metsässä. Kävin hänen asunnollaan, jossa tyttöystävänsä oli. Ihmettelin, että hän oli yksin siellä. Tiesin, että tuttuni oli metsässä. Tuttuni ei tiennyt tyttöystävänsä lähteneen takaisin kaupunkiin, vaan oli kohentamassa alkeelliset olosuhteet omaavaa leiripaikkaa paremmaksi.

Tyttöystävällä ei ollut mitään aikeita palata leiripaikkaan. Tyttö näytti viihtyvän asunnossa, oli sinne jonkun kaverinsakin tuonut. Makoili kaverin kanssa sohvalla. Tunsin loukkaantumista tuttuni puolesta. Siinä hän makoili, vaikka asunto ei ollut hänen, vaan tuttuni äidin maksama. Kysyin vähän syyllistävällä äänensävyllä, etteikö ollenkaan miettinyt, missä tuttuni oli. Tyttö kohotteli vain harteitaan ja tokaisi, että oli tuttuni oma valinta jäädä kohentamaan leiripaikkaa.

Jatkoin matkaa kohti metsää. Tunteeni olivat hyvin ristiriitaisia. En halunnut pilata tuttuni päivää kertomalla, ettei tyttö olisi enää tulossa leiripaikalle.

Tuttuni oli elementissään kunnostaessaan paikkaa tyttöä varten. Hän hymyili itsekseen kiillottaen ja korjaillen paikkoja. Tuttavani ei oikeastaan välittänyt retkeilystä ja ulkona nukkumisesta, mutta yritti olla innoissaan asiasta, koska ajatteli sen yhdistävän heitä.

Tunsin oloni niin kovin pahaksi. En halunnut pahoittaa tuttuni mieltä, mutta minulla ei olisi muutakaan mahdollisuutta, sillä en halunnut valehdella. Mutta en tiennyt, miten sanoa, että tyttö oli hänen elämässään vain asunnon tähden.

Leiripaikan keskellä oli sammuksissa oleva nuotiopaikka. Nuotion päälle laitetulle ritilälle oli aseteltu kaksi foliokuorista suklaamunaa. Lahjoja tyttöystävälle, ajattelin. Olin niin ärtynyt vaikeasta tehtävästäni, että teki mieli musertaa ne suklaamunat. Ehdin jo painaa sormella isompaan pienen kuopan, kun huomasinkin, että folioon oli kirjoitettu tikkukirjaimilla minun nimeni.

Lähdimme takaisin kaupunkiin. En ollut sanonut tutulleni sanaakaan. En vain pystynyt puhumaan hänelle. Päädyimme kaupungin suurimman rakennuksen korkeimman seinän viereen. Seinää peitti upeasti kaiverrettu kuviointi, jossa yhdistyi ihmiset ja heidän uskomuksensa kautta aikojen. Ylimpänä oli eläinfiguureja, joista selkeimpänä ja jopa majesteetillisina olivat suuret mustat kissat. En ensin ollut nähnyt seinän värejä, luulin sen olevan vain kiveä. Yllättäen seinä olikin yhtäkkiä täynnä hohtavia värejä. Kuulin jonkun kertovan, kuinka tarkkaan jokainen väri oli erikseen kohdalleen valittu.

Uni muistuttelee, että jokaisen tulee tehdä omat ratkaisunsa elämässään, olivat ne näkijän mielestä sitten ”oikeita” tai ”vääriä”. Jos niihin yrittää ulkopuolisena puuttua, voi se rikkoa toivotun prosessin kasvamisesta. Muna symboloi usein muutosta ja jonkin uuden ajatuksen syntymistä. Unen suklaamuna kuvastaa sitä, ettei muutosta tapahdu, jos itse yrittää puuttua asioiden kulkuun munan rikkomalla eli pakottamalla näkemään oletetun muutoksen tarpeen. Samalla itselle nimetty suklaamuna toimii myös herättäjänä siihen, että itsensä uusiutuminen on tärkeämpää kuin toisen muutoksen miettiminen. Toisen puolesta ei voi kasvaa.

Unen nuotio oli selkeästi palanut loppuun. Ei ollut edes lämmin enää, vain kylmää tuhkaa. Tuhka symboloi loppumista, pääsemistä jonkin asian käsittelyssä loppuun, samalla antaen alustan uudelle kasvulle.