Asuin lapsuudenkodissani, olin saanut sen omakseni. Tunne oli, että olin asunut siellä vasta vähän aikaa. Talossa oli takka, jossa oli paksut metalliset uuninluukut. Luukut olivat kuluneet, eivätkä menneet helposti kiinni. Kiinni ollessaankin niiden ja takanreunojen väliin jäi rakoa.

Unessa oli ihan asiaankuuluvaa, että takkaan saattoi tulla rottia/hiiriä, käärmeitä ja rupisammakoita. Niiden pääsy taloon sisälle tuli kuitenkin estää.  Olit tiettyjä sääntöjä (ihan arjessa), joiden tarkka noudattaminen ennaltaehkäisi eläinten ilmaantumisen takkaan tai elinympäristöön. Kun huomasin, että takkaan alkoi tulla näitä eläimiä, aloin laittaa luukuja kiinni. Puuha osoittautui varsin hankalaksi ja pari pienenpientä tummanharmaata hiirtä pääsi livahtamaan sisälle, ennen kuin onnistuin sulkemaan luukut. Onneksi tiesin, ettei niistä oikeastaan olisi haittaa. Vaarallisimpia olivat käärmeet ja varsinkin rupikonnat.

Seuraavaksi huomasin naisen takapihalla (unessa hän oli ystäväni, mutta ei ollut henkilöitynyt kehenkään tuttuuni). Nähdessäni hänet, rupikonnan ja kolme käärmettä, tajusin että vaikka olin luullut hänen olevan ystäväni, niin jostain syystä, hän halusi tuoda nuo otukset kotiini ja sillä vahingoittaa minua. Käärmeet olivat pikimustia ja samettipintaisia, sulkakäärmeitä. Niillä saattoi olla useampi kuin yksi pää tai sitten ne pystyivät hetkittäin sulautumaan toisiinsa. Rupikonna oli niin ikään musta ja piukean pullea, kuin äärimmilleen täytetty puolipyöreä sohvatyyny, jonka yläosa ommeltu kolmioista, joiden yhtymäkohdassa on pieni päällystetty nappi. Rupikonnat olivat kaikkein vaarallisimpia.

Samassa olin takapihalla itsekin. Sain ehkä tapettua yhden käärmeistä, kun huomasin, että nainen ja muut eläimet olivat lähtemässä kävelemään etuovea kohti. Heidän kulkunsa ei ollut mitenkään nopeaa, joten ehdin juosten ovelle ennen heitä. Yritin vetää lasista ulko-ovea kiinni, mutta hyttysverhon säleet jäivät koko ajan oven väliin, enkä saanut naksautettua sitä lukkoon. Aina kun olin vetämässä ovea kiinni, syntynyt ilmavirta heitti säleet väliin. Naisen ennätettyä ovelle, pidin ovea kädelläni kiinni ja yritin näyttää siltä, että se olisi jo lukossa. Nainen kuitenkin näki heti lävitseni ja alkoi kiskoa ovea auki. Lopulta nainen sai oven auki. Keräsin kaikki voimani ja potkaisin naista vatsaan niin lujaa, että hän lennähti selälleen hiekkapihalle. Sain vedettyä oven lukkoon asti, samalla kun nainen vähän harmistuneena naureskellen kampesi itseään maasta ylös.

Uni alkoi siitä, kun vain olin jossain kauppateltalla ”kahvilla”, kun eräs miespuolinen tuttuni tuli suorasukaisen kiinnostuneena luokseni ja lähelleni. Nousin halatakseni ja kun istuin uudelleen, hän painoi päänsä syliini ja otti käteni käteensä. Vaikka tilanne oli minulle hieman yllättävä, ei se epämiellyttävä silti ollut. Jonkinlaista hellyyttä tunsin takaisin.

Tuttavani lähti tilanteesta kiireellä, mutta selkeästi vastentahtoisesti. Hänellä oli jotain työasioita hoidettavanaan. Hetken päästä laittoi tekstiviestiä, että toivoi minun tulevan luokseen, sillä oli hankkinut minulle jotain ihania herkkuja.

Lähdin kävelemään kohti paikkaa, jossa tiesin hänen olevan. Reitti tuntui kuitenkin olevan vähän vieras ja jouduin vähänväliä palaamaan takaisin kohtiin, jossa tiesin, missä olen.

Aloin juosta. En siksi, että olisin nopeammin perillä, vaan siksi että teki mieli juosta. Juokseminen tuntui hyvältä ja kevyeltä. Olin juoksemassa ylämäkeä, kun näin mäen puolivälissä talon. Talon pihassa oli siskoni ja kolme lasta, jotka tiesin siskontytöikseni. Minut nähtyään, jäivät odottamaan minua hymy kasvoillaan. Oli todella ihana nähdä heitä, mutta samalla tunsin tarvetta jatkaa matkaa. Tunne oli vähän ristiriitainen, enkä tarkkaan tiennyt, jäisinkö sittenkin vain pihaan leikkimään tyttösten kanssa.

Tämä tuttavani (jota kohtaan minulla ei ole koskaan mitään tunteita ollut ja vice versa) käytös unessa kuvastaa todennäköisesti haluani tuntea olevani haluttu ja rakastettu. No, miksikäs ei, hieno tunnehan se ja eiköhän lähes kaikki sellaisesta nauti. Unessa ei ollut mitään seksuaalista värettä, ainoastaan henkistä tunnetta. Muistutus siitä, että kehon tarpeiden täyttäminen ei koskaan voi korvata henkistä hyvää?

Reitti kohti tätä henkistä hyvää oli mutkainen ja epäselvä. Ehkä kuvastaa tämänhetkistä elämäntilannettani. En tiedä, miten ja mihin suuntaan jatkaa, jotta päätyisin sinne mihin haluan. Jos olisin juossut päämäärän vuoksi, olisin ehkä vähän peloissani, sillä se voisi kuvastaa, että haluni saattaisi sumentaa ajatukseni ja keskittää kaikki tekoni vain yhtä päämäärää varten.

Mutta koska juokseminen tuntui olevan vain juoksemisen vuoksi, tulkitsen sen ennemminkin ajatusten rauhoittamiseksi ja itseensä keskittymiseksi.

Siskonlapset (joita todellisuudessa on vain kaksi) symboloivat unessa todennäköisesti muistutusta siitä, kuinka tärkeää minulle on myös toisenlainen rakkaudenosoitus. Pohtimiseni siitä, jatkaako matkaa vai jäädä, saattaakin kuvastaa sitä, että mielessä on ehkä käynyt, että voiko toinen sulkea toista pois. Eli jos elämääni joskus astuu romanttinen suhde, vähentääkö se aikaa ylläpitää muita suhteita. 

Olin ollut matkoilla ja nyt alkamassa paluumatkaa takaisin kotiin. Epäselväksi jäi, oliko kyseessä ollut loma- vai työmatka, sillä omasin muistikuvia sairaalassa työskentelystä, mutta olo oli kuitenkin lomalaisen.

Majapaikastani oli pitkähkö kävelymatka lentokentälle (joka siis kuitenkin sijaitsi aika lähellä). Kävellessäni aurinkoisia katuja, katselin kaihoisasti, mitä olin taakseni jättämässä. Tämä tunne oli minulle niin tuttu.

Kun kävelymatkaa olisi vielä muutama kortteli jäljellä, huomasin, etten ollutkaan ottanut matkalaukkuani mukaan. Pienessä ”paniikissa” aloin etsiä bussipysäkin taululta takaisin vievän linja-auton tietoja. Kauhukseni tajusin, ettei minulla ollut aavistustakaan bussinnumerosta tai siitä, mitä päätepysäkkiä kohti minun pitäisi mennä.

Huoli oli kuitenkin lyhyt, sillä kelloa katsoessani huomasin, että minulla oli rutkasti aikaa jäljellä. Ehtisin helposti kävellen hakemaan matkalaukun ja vielä kävellen takaisinkin. Reitin tiesin muistavani hyvin.

Päätin ottaa kävelymatkalle jäätelön, joten poikkesin kadunvarrella sijaitsevaan jäätelöputiikkiin. Valinnanvaihtoehtoja oli hurja määrä. Päädyin ottamaan tötteröllisen jotain, joka näytti herkullisimmalta. Samalla kun annostani valmistettiin, kiersin kaupan tarjonnan läpi. Löysin nurkasta pöydän, jossa oli erilaisia karamelleja. Päätin ostaa kaksi pussia, joissa oli epäkurantteja, kooltaan liian isoja ja vähän vääristyneitä karkkeja. Sisältö näytti silmääni söpöltä.

Kassalle mennessäni oli taasen lyhyt kauhunhetki, kun en löytänyt lompakkoani käsilaukustani. Tämäkin huoli osoittautui turhaksi, sillä hetken laukkua kaiveltuani, lompakko osui käteeni. 

Unen kantava teema oli huolen osoittautuminen turhaksi. Mieltäni painaa eräs asia, mutta koska asia ei ole yksin minun päätettävissäni, muistuttelen itselleni, ettei kannata sen vuoksi ”hankkia itselleen harmaita hiuksia”.

Toisen kuljettaman ajoneuvon, esim. tässä tilanteessa bussin, valitseminen kulkuneuvoksi olisi tarkoittanut tyytymistä ratkaisuihin, jotka joku toinen tekee. Huomio siitä, kuinka helppo olikaan itse kävellä päämäärään, kuvastaa lujuuttani pysyä omissa näkökannoissani.

Herkut kuvastavat unissa elämän herkkuja (heh) ja nautintoja. Koska valitsemisessa ei ollut ongelmia, tukee se tosimaailmassakin pohtimaani asiaa siitä, että tiedänkö mitä haluan. Ja tiedän. Kaiken ei tarvitse, eikä pidä olla vain näennäisesti kaunista ja parasta, vaan pitää valinnoissaan päätyä siihen, mikä omaa mieltä kiinnostaa eniten.

Olin töissä, juuri saamassa raporttia eräästä miespotilaasta. Minulle kerrottiin, että hän on hyvin huonossa kunnossa, eikä oikeastaan mitään olisi tehtävissä. Tehtäväni oli kuitenkin lääkitä häntä.

Olin menossa potilashuoneeseen, kun ajattelin, että otanpa samalla kuitenkin sitten vitaalimittaukset. Avasin huoneen oven ja huomasin, että vuoteella oli pelkää pää. Pää oli valtava, noin 5-6 kertaa tavallisen pään kokoinen (muuten ihan normaalinnäköinen). Repaleista kaulaa oli vähän jäljellä, kenties mies oli jäänyt johonkin kiinni ja pää oli repeytynyt irti. Pää lepäsi tyynyllä silmät kiinni.

Yhtäkkiä mies nousi vuoteelta. Hän oli ihan kokonainen ja pääkin oli tavallisen kokoinen. Sillä hetkellä pelkän pään vaihtumisesta kokonaiseen ihmiseen ei ollut mitään outoa. Pyysin miestä käymään takaisin vuoteelle, sillä hän oli huonossa kunnossa. Otin vitaalit, laitoin kanyylin ja annoin lääkettä.

Kaksi tuttuani listasi asioita, miksi en saisi tehdä sellaista asiaa, jonka järkevyyttä olen tosielämässäkin pohdiskellut. Hyvin vakavasti luettelivat listan kohtia ääneen ja minä kuuntelin.

Olimme jonkinlaisen automaatin edessä. Muistutti ulkoisesti pankin vanhaa laskunmaksuautomaattia. Laitteita oli useampi vierekkäin ja samanlainen rivi vastakkain takaosat kiinni toisissaan. Laitteista pystyi sekä nostamaan rahaa, että järjestelemään elämää. Laite aktivoitiin ja tehdyt asiat kuitattiin yksitellen muovilipukkeella, joka annettiin aina seuraavalle tarvitsijalle. Minua ärsytti, kun toiset laittoivat lipukkeen automaattiin niin nopeasti, että sen pääty vääntyi, joten jouduin aina suoristelemaan sitä, kun sain sen itse käyttöön.

Näppäilin hitaasti laitteeseen oman elämäni tietoja ja tekoja, samalla kun kaksi tuttavaani jatkoi loputtomalta tuntuvaa listaansa. Listassa oli myös eräs yhtye, jonka musiikkia en saisi enää kuunnella. Tuhahdin heille, ettei kyseisen yhtyeen musiikilla ollut ollut merkittävää osuutta elämääni, joten en ymmärtänyt miksi sen kuului olla listalla. Sanoin vielä uhmakkaasti, että itselle aivan sama onko se listassa vai ei.

Kolmannen tuttavani kanssa olin ollut ensin ostoksilla ja sen jälkeen menimme kotiini. Olin jo ostosreissun ajan ollut mieleltäni ärsyyntynyt. Tuttavani oli laittamassa jotain paperia (tms.) takaisin hyllyy, eikä saanutkaan sitä sinne, joten jätti sen hyllykön päälle. Räjähdin. Kiroilin ja huusin suoraa huutoa, että olisi hänenkin aika opetella laittamaan asiat oikealle paikalleen, ettei minun tarvitse aina siivota hänen jälkiään. Tuttavani pelästyi hurjasti äkkinäistä tulistumista ja alkoi itkeä.

Menin hetkeksi kunnolla rauhoittumaan toiseen huoneeseen ja kun tulin takaisin, oli sohvalle ilmestynyt neljäs tuttu kaukaa menneisyydestä. Hänen vieressään oli joku nainen. Tämä tuttu pyysi minua selvittämään hänen ongelmiaan. Ohjasin heidät poistumaan paikalta hieman tuohtuneena.

Kun jäin taas kahden kolmannen tuttuni kanssa, pahoittelin kohtaustani. Selitin hänelle, että olen ollut hermostunut ja kerroin tehneeni jotain sellaista, mitä minun ei oman itseni vuoksi missään nimessä olisi pitänyt tehdä. En vain ollut uskaltanut kertoa kenellekään, koska pelkäsin ”tuomitsemista”. Tuttavani sanoi ymmärtävänsä täysin, mutta näin, että hänelle jäi paha mieli vuolaista pahoitteluistani huolimatta. 

Enpä ole tällaista superegon jyrähtämistä koskaan aiemmin kokenut! Paljoakaan ei kätketä kevyempään symbolikieleen, vaan sanotaan asiat asioina. Kahden ensimmäisen tuttavani asuun pukeutuneena superegon järjen ääni löi lyttyyn id’n unelmoinnit. Mutta tottahan minä tiedän, että superego oikeassa on. Ei vain aina ole selkärankaa kuunnella totuuden ääntä.

Lipukkeen käyttö saattaa symboloida omaa turhautumistani siihen, miten toiset tuntuvat pystyvän tekemään paljon nopeammin ratkaisuja elämässään kuin minä (oletus). Pääsevät eteenpäin elämässään, kun minä vain junnaan automaatilla erittelemässä elämäni tapahtumia. 

Listalla ollutta musiikkia ja sen kieltoa en oikein ymmärrä. Käyttäytymiseni unessa kuitenkin viittaa siihen, että tapahtuma oli yritys taistella superegotuttavieni dominointia vastaan ajatuksella ”ette te ihan kaikessa oikeassa ole”.

Tilanne kolmannen tuttavani kanssa on aika yksiselitteinen. Tosielämässä todellakin tein jotain sellaista, jonka olin itseltäni tavallaan kieltänyt. Enkä siitä ole kertonut kenellekään (vaikka ei se suoranainen salaisuuskaan ole), varmaankin sen vuoksi etten tuntisi heidän kauttaan pettymystä itseeni, ”selkärangattomuudestani”. Tiesin, ettei se tekisi minulle hyvää, mutta tein niin kuitenkin, koska halusin.  Mutta ymmärrän hyvin sen, että jos jatkan lipsumista päätöksistäni, se saattaa tehdä henkisen vointini huonommaksi.