Tiedän nähneeni vauhdikkaita unia, mutta viime päivien ongelmana on ollut, että muistot unista tuppaavat karkaamaan herätessä. Kun niitä yrittää puoliunenpöppörössä muistella ja miettiä, ne vääristyvät ja huomaan yrittäväni muuttaa ne haluamani kaltaisiksi, kun oikeat muistikuvat unista vain jatkaavat karkaamistaan. 

Yhdestä unesta kuitenkin sain kiinni.

Olin tulossa kaupasta, kun jostain tuli äkisti kissa, joka alkoi kynsiä ostoskassiani pieniksi suikaleiksi. Vetäisin kassin pois kissan ulottuvilta, jolloin kissa lopetti kynsimisen, mutta asetti tassunsa tiukasti säärtäni vasten. Vaikka kauppakassini oli riekaleina, ostokset eivät olleet tippuneet maahan. 

Kun pääsin kotiovelle, kissa oli jo kadonnut. Oven lukko oli hyvin omituinen. Se oli painauman kaltainen, johon avain-muistitikku –yhdistelmä tulisi asettaa, jotta ovi avautuisi.

Kuin tyhjästä (tai pienestä ovenraosta lipuen), oven takaa ilmestyi isäni, joka aukaisi oven minulle. Naureskelin tajuttuani, että vaikka olin asunut samassa asunnossa jo monta vuotta, en ollut koskaan avannut lukkoa aikaisemmin.

Varsinkin kun oli vierähtänyt monta nukkumisjaksoa ilman mieleenjääneitä unia, en pidä mitenkään outona, että uneen ilmestyy alitajuntaa ja viettejä kuvastava kissa, joka kynsimisellään pakottaa kiinnittämään uudelleen huomiota arjen kiireiden keskellä keskenjääneisiin pohdintoihin. 

Niin, kaikki liittyy aina lapsuuteen (no, ei kaikki eikä aina, mutta silti...). Lukot ratkaisuihin aukeavat, kun käsittelee uudelleen lapsuudessa opittuja hyviä ja huonoja, aikuisikään päästyä itsestäänselvyyksiksi muuttuneita toimintamalleja.