Erittäin väkivaltainen ja käytökseltään sadistisuuteen taipuvainen ryhmä tappoi ja silpoi ihmisen vanhassa, osittain latoa muistuttavassa rakennuksessa.

"Lato osuudessa" rakennuksesta oli muutamia heinäpaaleja, osa niistä auennut ja levinnyt pitkin lattiaa. Seinälaudat päästivät vähän valoa sisään.Ladossa oli harvalautainen ylinen, todella korkealla. Sinne pääsisi ladon kulmassa olevia tikapuita pitkin, mutta ladon hämäryydestä johtuen ei nähnyt, missä nurkkauksessa tikapuut olivat.

Seisoin hetken lamaantuneena tapporyhmän takana, heidän vielä keskittyneenä viimeisimpään uhriinsa. Olin tullut niin väärään paikkaan ja niin väärällä hetkellä. Yritin päästä mahdollisimman hiljaa ja nopeasti heidän ohitseen. Ladon sisäseinän, rakennuksen toiseen päätyyn vievälle, ovelle päästessäni tajusin, että ryhmän johtaja oli huomannut minut ja lähtenyt perääni.

Joskus unissa tulee muistikuvia, että on ollut samassa tilanteessa aiemmin, eli tietää miten uni jatkuu, vaikka oikeasti ei olisikaan koskaan kyseistä unta nähnyt. Useimmiten tuolloin teen samalla lailla "kuin aiemminkin", mutta hienosäädän tekemisiäni ja niiden vaikutuksia. Tai vaihtoehtoisesti kaikki menee niin "kuin aiemminkin", vaikka kuinka yrittäisin muokata tapahtumia.

Tällä kertaa päätin kuitenkin tehdä toisin. Sen sijaan, että olisin rakentanut aseen harjanvarresta ja rikkinäisestä pullosta ja sillä vahingoittanut takaa-ajajaani, päätin piiloutua. Suunnitelmani oli mielestäni ovela. En piiloutuisi pieneen varastohuoneeseen lukiten oven perässäni, vaan jätin sisäänpäin aukeavan oven ammolleen ja piilouduin oven taakse. Ovessa oli hakanen, jolla sen sai kiinnitettyä seinään. Seinää vasten nojaamalla sain jalat nostettua oven alareunalle niin, ettei jalkojani näkyisi, jos takaa-ajajani päättäisi kurkistaa oven alta.

Oven takana ollessani tajusin, ettei idea ollut ollutkaan kovin hyvä. Olisin edelleen jumissa rakennuksessa ja jos joukkio päättäisi käydä koko rakennuksen läpi, paljastuisin varmasti. Aloin käydä mielessäni läpi mikä olisi paras vaihtoehto aseenrakentamisen ja nyt kokeillun piiloutumisen tilalle. Tiesin, että seuraavan suunnitelman keksiessäni pääsisin takaisin siihen hetkeen kun olen joukkiota ohittamassa.

Ja sitten soi herätyskello. Buu! Olisin todellakin halunnut nähdä tämän unen loppuun!

Tosielämässä sorrumme usein toistamaan samoja virheitä toimissamme ja ongelmanratkaisuissa. Unen ”olen kokenut tämän jo” –tunne saattaa muistuttaa siitä, että tilanteen toimintamallina on taas se sama, vaikka se ei olisi aiemminkaan tuottanut toivottua tulosta.

Nyt alitajunta muistutti siitä, että koska aiempi ratkaisumalli ei ole toiminut, pitää siis keksiä uutta. Uni, vaikka olisi painajainen, on turvallinen ympäristö kokeilla erilaisten ratkaisumallien toimivuutta. Siinä on mahdollista se, mikä tosielämässä ei onnistu, eli uudelleen aloittaminen ennen syntynyttä ongelmatilannetta.

Murhattu henkilö todennäköisesti kuvasti lopputulosta siitä, mitä olen tietyssä elämäntilanteessa saanut viimevuosina kokea. Nyt alitajunnassa muhii ajatuksia siitä, miten voisin tulevaisuudessa välttyä samalta kohtalolta.

Piiloutuminen oli ensimmäinen vaihtoehtoni, sillä tällä hetkellä osa mielestäni on päättänyt, etten anna itseni ajautua suhteeseen kenenkään kanssa. Mutta piiloutuminen ei selkeästi ollut kestävä ratkaisumalli ja vähän harmittaa, etten päässyt kokeilemaan mitään muuta, mitä mielikuvitukseni olisi tilanteen selvittämiseksi tarjonnut.